Kulttuuri itsessään on laaja ja vaikea käsite määriteltäväksi (Saukkonen, Pasi 2013, 15). Myös politiikan ja etiikan määrittely ei ole aina yksinkertaista. Kun ne isketään yhteen, saadaan jotakin, jonka määrittely on edelleen kesken. Tässä tekstissä käsitellään kulttuuripolitiikkaa opetus- ja kulttuuriministeriön määrittelemällä tavalla, eli kulttuurin moninaisena edistämisenä. Eettisyys on aina arvosidonnaista ja tämän vuoksi kulttuuripolitiikassa erilaisia päätöksiä voidaan perustella velvollisuusetiikan, hyve-etiikan tai seurausetiikan mukaan. Karkeasti suomennettuna velvollisuusetiikan avulla perusteltaessa esiin nostetaan konkreettiset hyödyt kuten kulttuuripalvelut, kulttuuriperinteiden ylläpitäminen tai taiteen saavutettavuus. Hyve-etiikan kohdalla pointtina on luovuus ja taide itsessään. Seurausetiikan kohdalla taas nähdään taide välineenä, eli perusteluina voi olla hyvinvoinnin edistäminen tai kulttuurin viennin kehittäminen. (Koivunen, Marsio 2006, 45) Erilaiset eettiset katsantokannat mahdollistavat monenlaisten henkisesti vavahduttavien kulttuuristen tuotosten luomistyön. Yhtäkään eettistä suuntausta tai katsantokantaa ei voida nostaa toisen edelle, vaan kyse on aina yksilön omasta henkilökohtaisesta näkemyksestä, jota muokkaavat niin ympäristö, historia kuin kulttuurikin.
Taide ja kulttuuri ovat monelle suoraan liitoksissa itseilmaisuun. Se vetoaa ihmisen sieluun ja muokkaa sieltä käsin ihmisen käsitystä ympäröivästä maailmasta. Ei ole siis yllätys, että taidetta ei aina tehdä vain sen itsensä vuoksi, vaan sen avulla saatetaan ajaa yhteiskunnallisesti merkittävää agendaa. Taiteesta on myös vuosien saatossa muodostunut voimakas poliittinen ase, joka on vaikuttavuudessaan parhaimmillaan jopa tappamista tehokkaampi. Joskus tullaan tilanteeseen, jossa taiteilija kokee eettisten rajojen rikkomisen olennaisena osana taideteostaan.
Case: Teemu Mäki ja kuollut kissa
Vuonna 1988 Teemu Mäki tappoi eläinsuojeluyhdistykseltä hankkimansa Poppe-nimisen kissan kirveellä videoteostaan varten. Hän tappoi kissan kirveellä ja masturboi kissan päälle. Itse tappaminen kesti kuusi sekuntia. Mäki tuomittiin oikeudessa sakkoihin eläinrääkkäyksestä, sillä tappaminen kesti 3 sekuntia pidempään kuin laki sallii. (Mäki 2015.)
Vaikka koko kissakohtaus oli vain pieni osa Mäen massiivista videotaideteosta ”My Way, a Work in Progress”, puhutaan kyseisestä kohtauksesta yleisessä keskustelussa ”kissantappovideona”. Koko teos kestää puolitoista tuntia ja kissaa kuvataan yhteensä yksitoista minuuttia. Vaikka koko teos käsittelee väkivaltaa ja julmuutta, sisältäen kuvamateriaalia, jossa kuvataan ihmisten nälänhätää, sotaa ja luonnonkatastrofeja, niin ainoa asia joka nostettiin yleiseen keskusteluun oli kissakohtaus. Tämä yksittäinen kohtaus on johtanut jopa siihen, että kyseistä teosta ei saa Suomessa esittää ja se siirrettiin aikoinaan Kiasmasta tutkijoiden käytöstä sponsoreiden, yleisön sekä kulttuuriministeriön painostuksesta Kuvataiteen keskusarkiston kokoelmiin. (emt)
Kyseisen tapauksen kautta pystymme parhaiten ymmärtämään, kuinka erilaiset eettiset käsitykset vaikuttavat taiteeseen ja kulttuuriin. Toisille Mäki on arvostettu taiteilija — toisille eläintenrääkkääjä ja suurin piirtein itse paholainen. Molemmilla katsantokannoilla on perusteensa: osa näkee Mäen ideologian teoksen taustalla ja näin ollen hyväksyy kohtauksen olennaisena osana yhteiskunnallisesti herättelevää teosta, kun taas toiset eivät hyväksy eläimen tappamista taiteen nimissä. Oikeaa näkökantaa tuskin on olemassakaan. Fakta on kuitenkin se, että kyseinen teos herättää varmasti voimakkaita tunteita. Joka tapauksessa, tärkeää on että teoksen tekijä ja sen tuottaja ovat valmiita ottamaan vastaan myös negatiivisten tunteiden ryöpyn.
Kulttuurituottajan näkökulma
Tässä muutama kysymys, joita tuottajan kannattaa pohtia harkitessaan eettisesti kyseenalaisen teoksen tuottamista.
- Mikäli teos on eettisesti arveluttava, mitä etiikan suuntausta se rikkoo?
- Hyödyttääkö eettisesti arveluttavan teoksen/esityksen tuottaminen ketään/mitään?
- Onko sillä syvällisempi agenda vai pelkästään shokkiarvoa?
- Rikkooko se lakia?
- Pystynkö ottamaan vastaan yleisön mahdollisen vihareaktion?
- Olenko valmis istumaan oikeudessa asti puolustamassa kyseistä teosta?
On hyödyllistä myös pohtia, mitkä ovat omat eettiset ja moraaliset rajat, joita ei halua ylittää. Tuotettaessa eettisesti arveluttavaa materiaalia on syytä olettaa, että teos saattaa herättää rajujakin tunteita. Hyvänä ohjenuorana voisi pitää esimerkiksi ajatusta siitä, että mitään eettisesti loukkaavaa materiaalia ei kannata julkaista, jollei sillä ole minkäänlaista tarkoitusta. Jos teoksen tarkoituksena on pelkkä shokeeraaminen eikä taustalla ole minkäänlaista syvällisempää merkitystä tai perustelua, voidaan teos tulkita puhtaasti kunnianloukkauksena. On myös hyvä pohtia, onko merkityksettömällä etiikan rikkomisella mitään pointtia?
Kun tuottaja on viimein muodostanut oman käsityksensä mahdollisesta eettisesti arveluttavasta teoksesta, on vielä hyvä tarkistaa mitä Suomen perustuslaki sanoo aiheeseen liittyen. Erityisesti pykälät 7, 11 ja 12 on hyvä pitää mielessä: oikeus elämään ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, uskonnon ja omantunnon vapaus sekä sananvapaus ja julkisuus (Finlex, Suomen perustuslaki 1999). On eri asia puolustaa kantaansa eettisiä syytöksiä vastaan kuin lain syytöstä vastaan.
Taiteen vapaus turvataan meille jo Suomen perustuslaissa. Tämä perusoikeussäännös katsotaan välittömästi sovellettavaksi lainsäädännöksi, mikä tarkoittaa sitä, että taiteen vapaus vain todetaan olevan turvattu ilman varsinaisia toimenpiteitä. (Rautiainen 2007, 66) Toistaiseksi suomalaisissa tuomioistuimissa ei ole myöskään vedottu suoraan taiteen vapautta koskevaan perusoikeuteen, mikä jo itsessään asettaa kysymyksiä taiteen vapauden lainsäädännöllisestä vaikuttavuudesta (Rautiainen 2007, 69).
Kun kyseessä on taiteen vapautta koskevat konfliktit, tavallisimmin kysymykseen tulevatkin epäsiveellisten ilmaisujen, uskonrauhan rikkomisen tai kunnianloukkauksen kriminalisoinnit. Erityisesti kokeilevien taidemuotojen kohahduttavat teokset aiheuttavat jo itsessään ennakkosensuuri- ja sanktiovaateita jopa ilman mitään varsinaista vastakkainasettelua jo olemassa olevien rikoslakien kanssa. (Rautiainen 2007, 71)
Taiteen vapaudella ei ole olemassa varsinaisia ylhäältä päin määrättyjä rajoja. Ilmaisun reunaviivojen vetäminen onkin pitkälti taiteen vastaanottajan vastuulla – mitä kaikkea voi antaa anteeksi vaikuttavuuden nimissä, tai mitä voidaan nähdä ainoastaan turhana ja rikollisena provosointina. Arvopuntaroinnin taustalla on kuitenkin yhteiskunnassa vaikuttava, vaikeasti määriteltävissä oleva julkinen moraali, joka antaa meille kehykset siitä, mikä koetaan yleisesti oikeaksi tai vääräksi.
Pohtiessaan julkisen moraalin sekä taideteokseen sisältyvän kriminalisoidun osan vaikutusta taideteoksen laillisuuteen, on oleellista miettiä teoksen syntymähetken poliittista tilannetta. Mikäli maa on esimerkiksi diktatuurin alaisena, tai maassa vallitsee länsimaihin verrattuna äärimmäisen konservatiivinen arvomaailma, moni siellä laiton teos olisi mitä luultavimmin Suomessa täysin arkinen. Esimerkiksi Pussy Riotin Venäjällä vuonna 2012 tekemä poliittinen performanssi aiheutti taannoin suuren kohun pitkän oikeudenkäyntinsä ja epäoikeudenmukaisen epäiltyjen kohtelun vuoksi. Performanssin jälkipyykki nähtiin toisaalla epäonnistuneeksi yritykseksi vaientaa maan johtoa kritisoivan opposition ääni, kun taas toisaalla se nähtiin väistämättömäksi seuraukseksi mauttomasta vandalismista Venäjän ortodoksien pääpyhätössä. Pahimmillaan oikeusprosessin aikana performanssin tekijöitä uhkasi jopa seitsemän vuoden vankeustuomio kun Suomessa vastaavasta teosta olisi selvinnyt mitä luultavimmin vähäisillä sakoilla.
Teemu Mäen teoksessa oleva kissantappo ei ollut lain edessä kovinkaan monimutkainen tapaus. Kun teoksessa tapahtuu selvä rikos, ja vielä dokumentoituna, tämä ei jätä kovinkaan paljoa kysymyksiä ilmaan. Vaikka teolla oli olemassa omat motiivinsa, eivät nämä olleet tarpeeksi raskaita tekemään teosta ymmärrettävää – etenkin, kun teko oli selvästikin tarkoin suunniteltu ja kissa oli hankittu luovuttajaa huijaten.
Teoksen laillisuuden pohdinnassa suurimpaan asemaan nousevat eettiset kysymykset. On esimerkiksi helppoa sanoa, että kaikki tasa-arvon ja sananvapauden rajoja kolkuttavat teokset tekevät vain hyvää maille, joissa näitä asioita ei olla vielä lainsäädännön tasolla tunnustettu, mutta maassa vellova julkinen moraali ja arvomaailma voivat nähdä tämän kaltaiset teokset yhtä tuomittavina, kuin Teemu Mäen teoksessa ollutta kissantappoa pidettiin Suomessa. Varsinaisia oikeita vastauksia kysymyksiin ei ole, ellei rikos ole selvä ja helposti määriteltävissä.
LÄHTEET
Karkama, Pertti 1998. Kulttuuri ja demokratia. Kirjoituksia kulttuurin nykytilasta. Vaasa; Ykkös-Offset Oy
Koivunen, Hannele & Marsio, Leena 2006. Reilu kulttuuri? Kulttuuripolitiikan eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet. Helsinki; Yliopistopaino. Opetusministeriön julkaisu.
Rautiainen, Pauli 2007. Taiteen vapaus perusoikeutena. Taiteen keskustoimikunta. Helsinki: Lönnberg Print.
Saukkonen, Pasi 2013. Politiikka monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Toinen painos, Cuporen verkkojulkaisu.
Suomen perustuslaki 11.6.1999/731, Finlex, 6.4.2015 klo 20.45
KUPOLA 